Vinkkiä lukemiseksi

Hei kaikki! Koska oon jo aika monta tarinaa kuullu, haluasin jakaa muutamia teidän kanssa.
Eli haluan kirjavinkata! Kirjavinkkaus on kuulemma sellaista, että kerrotaan hyvista kirjoista muille.

Eka vinkkaus on Kirjaston leijona

Eräänä päivänä kirjastoon astelee leijona. Koska kirjaston säännöt ei kiellä leijonaa kirjastossa, saa leijona kirjastonjohtajan mielestä jäädä. Mitä leijona tekee kirjastossa? No ainakin kiertelee hyllyjen välissä ja ottaa nokoset satunurkan tyynyllä. Mutta kun se alkaa metelöidä satutunnilla tulee neiti Nukari heristämään leijonalle sormea. Kirjastossa ei saa metelöidä! Ja se sääntö koskee myös leijonaa. Pian kirjastolaisista tuntuu kuin leijona kuuluisi kirjastoon. Eräänä päivänä neiti Nukuri kaatuu jakkaralla ja leijona päästää VALTAVAN karjaisun kutsuakseen apua. Leijona tietää, että metelöinnistä joutuu ulos kirjastosta. Kun Neiti Nukuri saapuu seuraavana aamuna kipsi kädessä töihin, ei leijonaa näy missään! Minne leijona meni ja tuleeko se takaisin?

Minä jo ihan pelästyin, että löytyykö se leijona ollenkaan mutta ihan onnellinen loppu oli tuossakin tarinassa.





Toisena olisi Etsiväkoira-kirja Jäljet lumessa

Eläimiä alkaa eräänä aamuna kovasti pelottaa pellolla olevat jäljet. Ne ovat kovin isot ja pelottavat. Niitten tekijän on oltava valtava ja pelottava hirviö. Lehmää pelottaa niin ettei maitoa enää tule. Ja kana on niin kauhuissaan, ettei se uskalla muniakaan. Etsiväkoiralle on tässä oiva tehtävä! Pystyykö etsiväkoira selvittämään pelottavien jälkien arvoituksen?

Tämä oli siitä hyvä kirja, että siinä on koira niin kuin minä! Meillä koirilla onkin niin hyvä hajuaisti, että löydetään vaikka mitä. Ainakin näin keväisin tulee jäljitettyä yhtä sun toista kuono maassa :)









Viimesenä vinkkinä tänään Kalastavat karhut

Nooa ja Noora kiertävät maailmaa arkilla tavaten erilaisia eläimiä. Tällä kertaa he kohtaavat karhuja Pohjois-Amerikassa. Nooa yrittää kalastaa karhujen kanssa kilpaa mutta mestari kalastaja karhut pesevät Nooan mennen tullen kalastuksen saloissa. Karhut yrittävät jopa auttaa Nooaa saamaan saalista mutta se päättyy aika kosteisiin merkkeihin. Mutta mistä karhut pitävät vielä enemmän kuin kaloista?

Kyllä minulla kävi ihan Nooaa jo sääliksi kun ei se kalastaminen meinannut millään onnistua. Mutta tosi ystävällisiä karhuja oli tässä kirjassa. Jos itselle tulisi lenkillä nalle vastaan, nopeasti juoksisin Seijan syliin!







Huh huh, olipas hienoja kirjoja! Lukemisiin!


T:Pessi

Ps. Vinkit kirjoitti Henna mutta minä kovasti kommentoin. Aika hyvin tuo Henna minua ymmärtää kun sillä on kaksi omaakin koiraa joista toisen olen tavannutkin.

Iloa vanhuksillekin

Viime viikon torstaina kuljin Seijan kanssa iltapäivälenkillä Ruoritien Palvelutalon ohi. Huomasin, että pihalla on monta talon asukasta. Aurinko paistoi. Halusin mennä sinne, vaikka ei oltu suunniteltu niin. Hoitaja sanoi: "Tervetuloa".
Vähän ajan päästä olin ollut jo monen vanhan tätin ja setän sylissä siliteltävänä. Olivat iloisia, vaikka ei luettu mitään eikä paljoa puhuttukaan.

Pessi

Hyvän lukutaidon merkityksestä

Pessi on taas vapaa-aikanaan toiminut enemmän haistelu- kuin kuuntelualalla, kun on ollut hyvä ulkoilusää.

Viime viikon Lukukoira-vastaanoton jälkeen sain kuitenkin seuraavan aamun Yle1-radiossa Aleksis Salusjärven kolumnissa muistutuksen siitä, miten tärkeää on kiinnittää huomiota hyvää lukutaitoon, joka hänen mukaansa alkaa rapautua Suomessakin.

Tuli tunne, että ehkä pienen lukukoirankin panosta tarvitaan tässä. Eihän hän itse sitä ymmärrä, mutta koirathan elävät ihmisten iloisina apulaisina.

Kirjastot ovat muutoin jo vuosia tehneet vakiintunutta yhteistyötä koulujen kanssa: järjestäneet Lukuintoa, Lukudiplomeja ja vinkkauksia sekä pyrkineet hankkimaan riittävästi hyvä lasten ja nuorten kirjoja.

Toinen muistutus tuli yliopisto-opettajalta (luonnontieteet), kun hän kertoi, että tulevilla maistereillakin on yhä huonompi suomen kielen taito: vaikeuksia tuottaa selkeää, oikeakielistä asiatekstiä. Hän joutuu raportin tms. sisällön lisäksi korjaamaan kieltä. Asiantuntijatehtäviin valmistuvilla pitäisi hänen mukaansa olla hyvä äidinkielentaito. Jos sitä ei ole, niin ei englantikaan ole parempaa. Millaiset ovat sitten muiden nuorten kielelliset valmiudet, jos korkeakouluissa näkyy jo tuollainen oire.

Hesarin haastattelussa 12.2.2015 San Franciscossa asuva suomalainen it-yrittäjä ja sosiaalisen median pioneeri Jyri Engeström (perusti mm. Jaikun, jonka Google osti) kertoo, miten USA:n kouluissa jää huomaamatta, että kirjoja ei ole luettu yhtään eikä ole enää aitoa kiinnostusta niitä kohtaan. Sitä ei hänen mielestään korvaa Padien pelimekaniikka. ”Kaikkialta tulee koko ajan niin paljon ärsykkeitä, että viihdytämme itsemme kuoliaaksi. Alamme arvostaa triviaaleja asioita.”  ”Sovellukset esineellistävät ihmisiä väistämättä.”

Engeström pelkää, että "Tinder-pyyhkäisyjen maailmassa sääli, häpeä ja armo ovat tarpeettomia ominaisuuksia". Itse hän lukee lapsilleen klassisia suomalaisia satuja, joiden päähenkilöt joutuvat vaikeiden päätösten eteen. Eikä muista lapsuudestaan yhtään iltaa ilman, että isä tai äiti luki hänelle ja veljelleen satuja ääneen.

Olen pitkästä aikaa lukenut paljon ääneen, kun vanha äitini ei enää näe. Olen huomannut, miten siinä tarvitaan paljon enemmän tarkkuutta ja keskittymistä kuin nopeassa tekstin silmäilyssä, jossa ehkä jotain sisällöstä jää mieleen, mutta kielestä tulee toisarvoista.

Seija, joka toivoo lukijoita Pessin vastaanotolle 25.3.

Lukukoira työssään

Lukuhetken jälkeen voi vähän rentoutua. Kuva:Henna Karttunen

Lukukoiraa saa myös halata. Kuva: Henna Karttunen

Lukukoiran kirjoja. Saa lukea!

Ensimmäinen lukukoirahetki oli Rantakylän kirjastossa toissapäivänä. Alku ei olisi voinut mennä yhtään paremmin. Pessiä ja Seijaa kyllä molempi jännitti aika paljon, mutta ensimmäinen lukija oli rauhallisen päättäväinen nuori mies, joka luki Mauri Kunnaksen Hauskaa eläinkirjaa kuin vettä vain.
Lukuhetken jälkeen häntä jututtaessani, hän suositteli lukukoiralle lukemista ihan kaikille ja tiivisti lukuhetken päällimmäiset fiilikset yhteen sanaan: KIVVAA!

Myös illan toinen lukija oli omatoiminen ja reipas tapaus. Hän oli kuullut lukukoiratoiminnasta kirjaston henkilökunnalta ja itse varannut itsellensä ajan lukemiseen. Ihailtavaa eikö?:)
Sudenpentujen käsikirjasta oli Pessin ja Seijan mielestä vähän hankala löytää juonta, mutta lukeminen onnistui siitäkin huolimatta.
Kiitos siis Aksulle ja Milanalle!


Lukukoiralla on ihan omiakin kirjoja, joista voi lukuhetken ajaksi valita luettavaa. Tarjolla on niin helppolukuista kuin pidempääkin kirjaa. Lukuhetkestä saa mukaan passin johon voi merkitä mitä kirjaa luki ja mihin sivulle jäi, joten toisella kerralla on helppo jatkaa oikeasta kohdasta.

Lukuhetkihän on sellainen rauhallinen hetki jossa on vain kolme henkilöä läsnä: Pessi, Seija ja lukija. Lasiseinän taakse ei kirjaston muut melut kuulu. Varmistimme myös kyltein ettei hetkeä häiritä. Kymmenen minuutin tauot lukuhetkien välissä ovat Pessin lisäksi tarpeelliset myös kirjaston asiakkaille ja henkilökunnalle.Tuolloin voi tilasta käydä hakemassa kirjan tai lehden ja käydessään ehkä jutella hetki lukukoiratoiminnasta. Pessiä voi myös silittää, jos hän ei juuri satu olemaan vesipisteellään takahuoneessa.

Siivoaminen onnistui myös helposti kun Pessi oli lähtenyt. Tilan imurointi kävi nopeasti ja tuuletinkin vielä huoneen.

Tätä työtä on ilo tehdä!

/Kuvat otti ja teksitin kirjoitti lukukoiratiimin
promootioemäntä Henna

 

Shh... lukukoiraa ja lukijaa ei saa häiritä:)

Koiran elämää - ja vähän Lukukoirankin

Meikäläisen haastettelu on nyt Vaarakirjastojen netissä ja Hennan laittamia hyviä tietoja Lukukoira-hommasta. Toivottavasti tulee varauksia ja pääsen taas kirjastolle 11.3.

Vietän Rantakylän Mastotiellä rauhallisia päiviä, Seija on nyt kotona, kun sillä on se eläke (ei enää työ tai loma). Ulkona on kyllä inhottavan liukasta ja pitää varoa vetämästä, vaikka olisi hauska mennä lujempaa vauhtia. Aina välillä tapaan muita koiria ja niiden ihmisiä. Odotan että takapihan lumi sulaisi nopeammin, kun nyt ei saa edes ovea auki. Siellä voisin juosta vapaana.

Tällä viikolla käyn rokotuksessa ja varmaan kohta on taas mentävä Minnalle parturiin, kun karva on kasvanut. 

Kiitos Sylville terveisistä, olisi hauska tavata. Terveisiä myös Keski-Suomen tytöille ja Elinalle!

Pessi

Pitkä tie lukukoiraksi

Pessi lukukoiramerkin kanssa (kuva: Henna Karttunen)

En olisi vuosi sitten voinut kuvitella, että nyt ollaan jo tässä:
viittä vaille toiminnassa. Olin tuolloin töissä Rantakylän kirjastossa ja haaveilin lukukoiratoiminnasta, kun seurasin muiden lukukoirien blogeja ja Facebook-sivuja. Nyt kirjoitan meidän omaa blogia ja suunnittelen kanden viikon päästä olevaa ensimmäistä lukukoirahetkeä:)

Seija jo aikaisemmin kirjoittelikin matkasta jonka olemme tähän vaiheeseen päästäksemme kulkeneet. Välillä tuntui, että tuleekohan tästä mitään mutta sitten kaikki asiat loksahtelivatkin upeasti paikoilleen ja kohta päästään tositoimiin.

Tiistain kuvaussession antia tuossa vieressä. Kauniisti Pessi jaksoi minulle poseerata.

Jännitys nousee mitä lähemmäs 11.3. tulee!

Ihana ihana Pessi!

Kirjoittanut Henna (Lukukoiratiimin vastuunvetäjä)

Aikaisempia vaiheita

Ennenkuin toiminnan aloittamisesta voitiin tiedottaa, oli monta vaihetta. 30.1.2015 päivätyllä kirjeellä saatiin vahvistus, että  Lukukoira Pessi -tiimillä on  virallinen R.E.A.D. (Reading Education Assistance Dogs) jäsenyys. Verkosto toimii kansainvälisesti, kotipaikkana Salt Lake City. Jäseniä eri maissa yli 4500, Suomessakin muutama (esim. Sylvi Kuopiossa). Kirjastoissa vierailee myös paljon koiria, jotka ovat aloittaneet muulla tavalla.
Henna js minä opiskeltiin asiaa kesällä PDF-oppimateriaalista ja lähetettiin kurssin vastaukset. Vakuutuskin piti olla sääntöjen mukainen, samoin ulkopuolisen luonnearvio koirasta. Nämä asiat eivät ehkä ole kaikkien kiinnostuneidenkaan tiedossa.
Pessi alkoi harjoitella syksyllä: kiitos kirjastolla käyneille Annille, Siirille, ja nyt talvella Kuunolle.

Seija & Pessi

Aloituspuuhia

Henna kävi eilen ottamassa Pessistä kuvia kirjaston tiedotusta varten, joka on seuraava vaihe. Sitten toivotaan, että tulee ajanvarauksia Rantakylän kirjastoon.

Siellä Ulla on Lukukoira-tiimin (Henna, Pessi ja minä) kanssa yhteistyössä, ja hän minulle ensimmäisen kerran puhui toiveesta lisätä ensimmäinen lukukoira kirjaston palveluihin.

Seija