Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaarakirjastot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaarakirjastot. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Sydämen sivistystä

Lukemisesta puhutaan ja kirjoitetaan taas. Kirjastoista (ja vapaaehtoistyötä tekevistä lukukoiristakin!) voisi olla enemmän. Joulukuun kuudentena päivänä Seija löysi lehdestä tämän (Kaius Niemi, HS):

"Sivistys ei ole elitismiä. Se on kykyä ymmärtää ja analysoida ympäröivää maailmaa laaja-alaisesti sortumatta liian helppoihin mustavalkoisiin iskulauseisiin.
Suomalaiset ymmärsivät lukemisen ja tiedon merkityksen jo varhain. On suorastaan hätkähdyttävää, että rutiköyhän juuri itsenäistyneen tasavallan aikuisväestöstä enää vain yksi prosentti oli lukutaidottomia. Se kertoo kaukonäköisestä sivistystyöstä, josta on meille mallia otettavaksi edelleen.
Juuri nyt onkin hyvin tärkeää, että sekä lukemisesta että lukutaidon kehittämisestä pidetään hyvää huolta niin kodeissa kuin kouluissakin. 
____
Terveen ja avoimen yhteiskunnan tärkeimpiä peruspilareita onkin sivistyksen lisäksi empatia. Niiden yhdistelmään kutsutaan sydämen sivistykseksi."

Jatkan kirjojen kuuntelemista taas ensi vuonna tammikuussa.
Pessi 

lauantai 2. tammikuuta 2016

Syntymäpäivänä

Tänään minulle sanottiin Hyvää syntymäpäivää. Olen nyt 7-vuotias.

Hyvä on tuttu sana ja viime aikoina sitä on kuullut ulkonakin tosi paljon: monta kertaa Hyvää joulua, Hyvää uutta vuotta. Niin oli myös kivoissa korteissa, joita sain lukijoilta.
Sain paketin Rantakylän kirjastolta



Joulupukki Kallen luona


Lukukoirana aloitan taas keskiviikkona 3.2.
Varattavat lukuajat ovat 16:30, 17:00, 17:30 ja 18:00. Ajan voit varata Rantakylän kirjastosta tai soittamalla numeroon 050 4420 096. 
Tietoja löytyy netistä  
http://vaarakirjastot.fi/lukukoirat

Toivon taas tapaavani monenlaisia kirjojen ja lukemisen ystäviä.

P.s. Saatiin kirje sieltä, mistä pienenä tulin tänne Joensuuhun. Saila on kasvattanut monia villiksiä, mutta olen kuulema eka lukukoira; terapiakoiria on kyllä ollut. Hän kirjoitti myös, että äitini Neve voi hyvin. Siellä annettiin minulle tuo nimi - kaunis mutta vain vähän käytetty.

Yours Truly
Pessi