Näytetään tekstit, joissa on tunniste lomailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lomailu. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. elokuuta 2015

Syksyn eka lukutuokio

Eilen 26.8. oli ensimmäiset oikeat lukutuokiot Rantsikan kirjastolla kesäloman jälkeen.

Nitan, Sandran ja Velorian kanssa oli mukavaa ja yritin keskittyä kuuntelemiseen minkä innostukseltani pystyin. Varmaan syksyn viileillä on tunteetkin viileämpiä. Oli kuitenkin hienoa päästä taas hommiin ja sain uusia varauksia seuraavalle kerralle 9.9. - mukaan mahtuu vielä. Sen jälkeen 23.9. ja niin edelleen.

Tulin eilen Lappeenrannasta, jossa olen nyt käynyt taas monta kertaa.  Sairaalassa kävin ensin vain Mummin luona, kun antoivat luvan, mutta lääkäri ja hoitajat pyysivät, että menen muidenkin potilaiden luo. Niin teen nyt aina, kun olen siellä. Ovat kovasti sairaita, mutta iloisia meikäläisen seurasta.

Pessi (vähän myös terapiakoira)




maanantai 3. elokuuta 2015

Lomalla Joensuun keskustassa

Hei kaikki ystävät!

Kohta alkaa taas lukukoirallakin työt. Henna on jo suunnitellut tiedotusta, aloitustapahtumaa ja syksyn aikataulua. Toivottavasti uusiakin ekaluokkalaisia tulee lukemaan minulle.

Lomalla olin aika paljon Timon luona keskustassa, kun Seija oli Mummia hoitamassa Lappeenrannassa. Oli kivaa vaihtelua meikäläiselle.






Käytiin ainakin Hasaniemen ja Karsikon koirapuistoissa, satamassa ja tietysti Jokiasemalla kahvilla. Yhdessä kuvassa leikin turistia Kallen kanssa.

Hyviä loppukesän päiviä teillekin toivoo Pessi