Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjavinkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjavinkkaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. syyskuuta 2015

"Ääneen lukiessa keskityt paremmin"

Näin oli eilisessä Hesarissa (se on lehti joka haetaan aamulenkin jälkeen, on aika pitkään keittiön pöydällä ja sitten viedään naapureille). Usein ajattelen, että lehden lukemisen ajan voisi käyttää viisaammin eli leikkimällä koiran kanssa.

Ei me (minä ja se toinen kuuntelija) uskota kaikkea mitä lehdissä on, mutta on niissä viisaitakin juttuja:
  • Lapsilla, joille on luettu kotona, on koulun alkaessa paremmat kielelliset valmiudet kuin muilla.

  • Tarinoista ja kuvista keskusteleminen avaa sanojen merkitykset sekä kehittää tunneilmaisua ja sosiaalisia taitoja.
    • sosiaaliset taidot on meikäläisellä hallussa!

  • Ääneen lukeminen vahvistaa keskittymistä ja tekstin muistamista.
  • Ääneenluku on fyysisesti kokonaisvaltaisempaa: siihen tarvitaan sekä näkö- ja kuuloaistia että puheentuottamista. 
    • kuuntelijana voi olla lukukoira!
 Pessi kiittää Anna Tommolaa, joka on lehtijutullaan tukenut pienen lukukoiran työtä!

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Avoimissa ovissa

Minä olen palannut töihin!

Meillä oli keskiviikkona avoimet ovet Rantakylän kirjastossa.
Eli minä olin topakkana lukuhuoneessa, ja kuka vain sai tulla silittämään.
Ja kyllähän niitä ihmisiä tulikin!

Henna laski, että lukuhuoneessa kävi ainakin 30 ihmistä. Suurin osa niistä oli tietenkin lapsia. Hauskinta siellä oli se, kun menin vähän pöydän alle piiloon (koska alkoi vähän arveluttamaan ihmismassa) ne lapset tuli perässä! Siellä me sitten yhdessä kökötettiin kaikki pöydän alla ja oli tosi mukavaa. Ja ei edes pelottanutkaan sitten yhtään. Niinhän se yleensä on, että kun ollaan yhdessä, niin ei pelota mikään:D

Paikalla oli Seijan ja Hennan lisäksi myös Soila, joka on huippu kirjavinkkaaja. Se vinkkasi lastenosastolla kirjoja kaikille halukkaille. Soila oli myös tutustumassa lukukoiratoimintaan. Soilahan on töissä Lehmon kirjastossa. Eli ehkäpä olen saamassa kollegan tuonne kontiolahden puolelle? Nähtäväksi jää:)

Olin kyllä niin poikki keskiviikon jälkeen, että uni maistui seuraavana yönä kaksin verroin paremmalta. Mutta nyt ei auta liikaa lepäillä vaan on virittäydyttävä ensi keskiviikkoon ja minun oikeaan hommaan. Onhan tuo mannekiininkin homma ihan kivaa mutta mieluummin edelleen istun Seijan kanssa sohvalla ja kuuntelen kun meille luetaan. Tarinat on parhaita!

Eli aikoja saa nyt varata sieltä Rantakylän kirjastosta joka toisen viikon keskiviikoille. Varaa aika ja tuu lukemaan! Minä lupaan kuunnella tarkkaan!


Terveisin

Pessi The Lukukoira

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Lukuviikkoa koululaisilla ja minulla

Koululaisilla on kohta loma, vaikka tällä viikolla satoi vielä vähän lunta - aikaisin tänä aamunakin, kun olin lenkillä.
            
Tällä viikolla on ollut hauska tavata kahden ekaluokan oppilaat ja opettajat Rantakylän kirjastossa. Myös viime viikolla oli yksi luokka. Ulla vinkkaili heille ja lainasivatkin paljon kirjoja.

Ja sitten tulivat tapaamaan minua sinne lukukoiran huoneeseen. Lukivat vuorotellen, toiset kuuntelivat ja tultiin samalla tuttaviksi. Oli tietysti ihanaa, kun oli monta tyttöä ja poikaa silittelemässä ja juttelemassa minulle.

Keskiviikkoiltana oli rauhallista kuunnella Pinjan lukevan Misu tahtoo ystävän -kirjaa. Hän oli luonani aika pitkään, kun muita ei tullutkaan, vaikka kirjastolle oli tullut varauksia. Pinja on jo tuttu minulle, kun on käynyt monta kertaa, ja sanoi tulevansa myös seuraavalla kerralla.

Vielä toukokuussa olen kirjastolla tavattavissa. Toivottavasti tulee lukijoita ja lisää ystäviä minulle ja Seijalle. Henna järjestelee jotain kevättapahtumaakin - jännää...



Tapaamisiin
Pessi