Minä olen palannut töihin!
Meillä oli keskiviikkona avoimet ovet Rantakylän kirjastossa.
Eli minä olin topakkana lukuhuoneessa, ja kuka vain sai tulla silittämään.
Ja kyllähän niitä ihmisiä tulikin!
Henna laski, että lukuhuoneessa kävi ainakin 30 ihmistä. Suurin osa niistä oli tietenkin lapsia. Hauskinta siellä oli se, kun menin vähän pöydän alle piiloon (koska alkoi vähän arveluttamaan ihmismassa) ne lapset tuli perässä! Siellä me sitten yhdessä kökötettiin kaikki pöydän alla ja oli tosi mukavaa. Ja ei edes pelottanutkaan sitten yhtään. Niinhän se yleensä on, että kun ollaan yhdessä, niin ei pelota mikään:D
Paikalla oli Seijan ja Hennan lisäksi myös Soila, joka on huippu kirjavinkkaaja. Se vinkkasi lastenosastolla kirjoja kaikille halukkaille. Soila oli myös tutustumassa lukukoiratoimintaan. Soilahan on töissä Lehmon kirjastossa. Eli ehkäpä olen saamassa kollegan tuonne kontiolahden puolelle? Nähtäväksi jää:)
Olin kyllä niin poikki keskiviikon jälkeen, että uni maistui seuraavana yönä kaksin verroin paremmalta. Mutta nyt ei auta liikaa lepäillä vaan on virittäydyttävä ensi keskiviikkoon ja minun oikeaan hommaan. Onhan tuo mannekiininkin homma ihan kivaa mutta mieluummin edelleen istun Seijan kanssa sohvalla ja kuuntelen kun meille luetaan. Tarinat on parhaita!
Eli aikoja saa nyt varata sieltä Rantakylän kirjastosta joka toisen viikon keskiviikoille. Varaa aika ja tuu lukemaan! Minä lupaan kuunnella tarkkaan!
Terveisin
Pessi The Lukukoira