torstai 26. helmikuuta 2015

Pitkä tie lukukoiraksi

Pessi lukukoiramerkin kanssa (kuva: Henna Karttunen)
En olisi vuosi sitten voinut kuvitella, että nyt ollaan jo tässä:
viittä vaille toiminnassa. Olin tuolloin töissä Rantakylän kirjastossa ja haaveilin lukukoiratoiminnasta, kun seurasin muiden lukukoirien blogeja ja Facebook-sivuja. Nyt kirjoitan meidän omaa blogia ja suunnittelen kanden viikon päästä olevaa ensimmäistä lukukoirahetkeä:)

Seija jo aikaisemmin kirjoittelikin matkasta jonka olemme tähän vaiheeseen päästäksemme kulkeneet. Välillä tuntui, että tuleekohan tästä mitään mutta sitten kaikki asiat loksahtelivatkin upeasti paikoilleen ja kohta päästään tositoimiin.

Tiistain kuvaussession antia tuossa vieressä. Kauniisti Pessi jaksoi minulle poseerata.

Jännitys nousee mitä lähemmäs 11.3. tulee!

Ihana ihana Pessi!

Kirjoittanut Henna (Lukukoiratiimin vastuunvetäjä)

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Aikaisempia vaiheita

Ennenkuin toiminnan aloittamisesta voitiin tiedottaa, oli monta vaihetta. 30.1.2015 päivätyllä kirjeellä saatiin vahvistus, että  Lukukoira Pessi -tiimillä on  virallinen R.E.A.D. (Reading Education Assistance Dogs) jäsenyys. Verkosto toimii kansainvälisesti, kotipaikkana Salt Lake City. Jäseniä eri maissa yli 4500, Suomessakin muutama (esim. Sylvi Kuopiossa). Kirjastoissa vierailee myös paljon koiria, jotka ovat aloittaneet muulla tavalla.
Henna js minä opiskeltiin asiaa kesällä PDF-oppimateriaalista ja lähetettiin kurssin vastaukset. Vakuutuskin piti olla sääntöjen mukainen, samoin ulkopuolisen luonnearvio koirasta. Nämä asiat eivät ehkä ole kaikkien kiinnostuneidenkaan tiedossa.
Pessi alkoi harjoitella syksyllä: kiitos kirjastolla käyneille Annille, Siirille, ja nyt talvella Kuunolle.

Seija & Pessi

Aloituspuuhia

Henna kävi eilen ottamassa Pessistä kuvia kirjaston tiedotusta varten, joka on seuraava vaihe. Sitten toivotaan, että tulee ajanvarauksia Rantakylän kirjastoon.

Siellä Ulla on Lukukoira-tiimin (Henna, Pessi ja minä) kanssa yhteistyössä, ja hän minulle ensimmäisen kerran puhui toiveesta lisätä ensimmäinen lukukoira kirjaston palveluihin.

Seija